Kuopion keskustan kesäkauden avaus
StreetKuopio- katuruokatapahtumalla

Kuopion keskustan perinteisessä Kesänavauksessa herkutellaan tänäkin vuonna katuruualla ja nautitaan katusoittajien musiikista. StreetKuopio-nimeä kantava oheistapahtuma tuo Kuopion kävelykadulle monipuolisen katuruokakattauksen ympäri Suomea. Samassa yhteydessä järjestetään toista kertaa myös Katusoittofestarit.

Kaksipäiväinen katuruokakattaus StreetKuopio

Kuopion keskustan kesäkauden avaukseen 26.-27.5.2017 kävelykadulle saapuu katuruokakauppiaita Kuopiosta sekä ympäri Suomen. Kaksipäiväinen katuruokatapahtuma StreetKuopio järjestetään nyt toista kertaa ja sen tarkoituksena on saada kävijöitä tutustumaan monipuoliseen katuruokakulttuuriin ja herkuttelemaan pienillä persoonallisilla annoksilla niin kadulla kuin tapahtumassa mukana olevissa Kuopion kivijalkaravintoloissakin.

Tarjolla on sekä kuopiolaisten ravintoloiden että ympäri Suomea kiertävien katuruokayrittäjien herkkuannoksia, joiden hinta pyritään pitämään kohtuullisena. 

Ajatuksena on, että kävijät voivat nauttia useita erilaisia ruokia. Muita rajoituksia ei ole vaan jokainen voi tehdä myyntikojustaan persoonallisen näköisen ja tarjota omia erikoisuuksiaan. Joku voi keskittyä hampurilaisiin kun toinen voi tarjoilla vaikkapa lettuja. Luvassa on takuulla monipuolinen kirjo herkkuja niin vatsalle kuin silmällekin.

StreetKuopio on avoinna yleisölle pe 11-21 ja la 11-19.

Katusoittofestarit tuovat soittamisen
ja esiintymisen ilon Kuopion torille

Kesäkauden avajaisissa Kuopion kauppatorilla kuullaan myös katumusiikin riemua ja rentoa menoa. 

Katusoittofestareille ovat tervetulleita osallistumaan ammattimuusikot, muusikon uraa parhaillaan käynnistelevät sekä musiikkia harrastavat. 

StreetKuopion uusimpia kuulumisia ja mm. tarjonnan esittelyä löydät lähempänä tapahtumaa facebooksivuiltamme.

AVAA MENU SUUREMPANA TÄSTÄ




undefined

StreetKuopio
26.-27.5.2017

Pe klo 11-21
La 11-19

Kauppakadulla, Kesäkauden avajaisten yhteydessä

StreetKuopion uusimpia kuulumisia ja mm. tarjonnan esittelyä löydät facebooksivuiltamme.

StreetKuopio yhteystiedot: 

Mervi Narinen
p. 050-594 6176
mervi@streetkuopio.fi

Minna Kankainen
p. 040-5488480
minna@streetkuopio.fi

HALUATKO MYYJÄKSI? 

Tapahtumaan halutaan mukaan laadukasta, maistuvaa ja monipuolista katuruokaa tarjoavia yrittäjiä. Tarkoituksena on saada kävijät kiertelemään ja maistelemaan useita, erilaisia pieniä ruoka-annoksia kävelykadulla sekä keskustan ravintoloissakin. 

Ruoka-annoksen hinta on maksimissaan 6-8 €. Muita rajoituksia ei ole vaan "tule sellaisena kuin olet". Jokainen voi tehdä myyntikojustaan persoonallisen näköisen ja tarjota omia erikoisuuksiaan. Joku voi keskittyä hampurilaisiin kun toinen voi tarjoilla ihania leivoksia. 

Ota yhteyttä mervi@streetkuopio.fi

Katusoittofestivaali: 

Lisätietoa ja osallistuminen täältä

Mervi Narinen
p. 050-594 6176
mervi@streetkuopio.fi

Kuopion keskustan kesäkauden avaus:

Lisätietoa avajaisista täältä.Tilla Martikainen

Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys ry.
p. 050 3608973
tilla.martikainen@kuopionkeskus.fi